keskiviikko 29. lokakuuta 2014

End Polio Now!


Tänään olimme keräämässä varoja Polio-kampanjan merkeissä paikallisen marketin ovilla.
Olemme positiivisesti yllättyneitä saamastamme vastaanotosta! Jokainen pienikin kolikko on tärkeä, sillä se suuntautuu suoraan polion hävittämistyöhön. 50 sentillä yksi ihminen saa poliorokotteen.

Rotary Internationalin Polio-ohjelma on ollut käynnissä vuodesta 1985. Vuonna 1985 polioviruksen aiheuttamia halvauksia todettiin noin 350 000 vuodessa, mutta nykyisin enää alle 400.

Rotarit ympäri maailman yhteistyökumppaneineen ovat onnistuneet hävittämään polion 99-prosenttisesti maapallolta. Viimeinen jäljellä oleva prosentti on erityisen haasteellinen,
sillä rokotteita täytyisi saada vietyä tulenaroille konfliktialueille.

Polio-ohjelman eteneminen on kiistämätön osoitus siitä,
miten paljon hyvää ihmiset voivat yhdessä saada aikaan.

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Mentorointi

Oulun Rotaractklubilla on mentorointi-projekti, mikä se on?

Mentoroinnin ideana on, että rotaractori saa omaa koulutusalaa vastaavan mentorin rotareista. Rotareiden keskuudessa löytyy jokaisen alan asiantuntijoita ja pitkän uran tehneitä konkareita, joiden tietotaidosta on suunnattomasta hyötyä meille opiskelijoille, vasta työelämään astuville.

Miten saada oman koulutusalan mentori?

Prosessi lähtee siitä, että rotaractori tekee lyhyen esittelyn itsestään (opiskeluala, kiinnostuksen kohteet) ja lähettää sen mentoroinnista vastaavalle rotaractorille, Antille. Sitten se menee eteenpäin rotareille, joiden keskuudesta kummisetänämme toimiva rotari etsii sopivia mentoriehdokkaita. Sopivan mentorin ja mentoroitavan löydyttyä, itse mentorointi on heidän sovittavissa: mitkä ovat odotukset ja toiveet mentoroinnilta. He voivat sopia kuinka usein tapaavat, mistä keskustelevat ja puhua siitä, mitä he odottavat yhteistyöltä.


Projektin kuulumiset

Projektia on valmisteltu pikku hiljaa ja tänä syksynä se on kunnolla potkaistu käyntiin. Paljon hakemuksia on laitettu eteenpäin ja ensimmäinen mentori on jo löydettykin ensimmäiselle rotaractorille. Heidän osaltaan mentorointi onkin lähtenyt erittäin hyvin käyntiin!

Mikäli osallistuminen mentorointi-projektiin ja oman mentorin löytäminen kiinnostaa, ota yhteyttä Antti Vihavaiseen: antti.vihavainen@gmail.com





lauantai 18. lokakuuta 2014

Porukalla luovuttamassa verta

Rotaractorit kävivät eilen perjantaina luovuttamassa verta Oulun yliopistolla Suomen Punaisen Ristin ja Humanistisen killan järjestämässä tilaisuudessa. Verenluovutus on erittäin tärkeää ja luovuttamalla voit pelastaa jonkun hengen!



Tämän hetkisen veripankkitilanteen voit tarkistaa täältä

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Vieras Aalborgin Rotaractklubista

Tänä viikonloppuna meillä on myös ollut vieras Tanskan Aalborgin Rotaractklubista sekä hänen ystävänsä Saksasta. Kävimme heidän kanssaan lauantaina Rotary näkyväksi -tapahtuman jälkeen kahvilla ja sovimme sightseeing-ajelusta sunnuntaille. Tänään sunnuntaina olemme sitten vierailleet syksyisellä merenrannalla Nallikarissa, Toripolliisin luona sekä Pannukakkutalossa pannukakuilla ennen tyttöjen junan lähtöä.






Thank you for visiting us and greetings to Aalborg, Denmark and Germany!

Kansallinen Rotary-päivä 11.10.2014

Eilen lauantaina 11.10. vietettiin kansallista Rotary-päivää Rotary näkyväksi -tapahtuman merkeissä Oulun Rotuaarilla klo 12-15. Ohjelmassa oli tietoiskuja Interactista, Rotaractista, Rotaryn nuorisovaihdosta sekä tietenkin kuuluisasta End Polio Now -kampanjasta. Lisäksi lapsille oli ilmapalloja sekä Törkypeikot-yhtyeen hauska lastenlauluesitys. Teltalla sai myös pyörittää onnenpyörää, jonka tuotto menee Rotaryn nuorisotoimintaan. Lipaskeräyksellä keräsimme myös varoja polion hävittämistyöhön.

Riina, Charlotte, Johanna ja Teemu


Johanna ja Charlotte lähdössä lipaskeräämään

Päivä oli erinomaisen onnistunut kylmästä säästä huolimatta. Paikalla oli paljon rotareita, interactoreita sekä meidän klubimme jäseniä. Kiitos kaikille mukana olleille!

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Bingo-projekti käynnistyy

Uusi Bingo-projektimme on polkaistu nyt käyntiin! Tänään käytiin tutustumassa erääseen vanhainkotiin, missä alamme järjestämään erityyppistä virkistystoimintaa vanhuksille kerran kuussa.

Pääsimme viettämään samalla 50-luvun teemailtaa, jossa oli livemusiikkia, mm. huuliharpun soittoa ja kuorolaulua sekä vanhojen esineiden näyttely. Lisäksi tarjolla oli jäätelökopista jäätelöä ja Coca-cola-maistiaisia!



Mira ja Charlotte
Meillä oli erittäin mukavaa ja meidät otettiin hyvin vastaan! Kun lopulta lähdettiin kotia kohti illan päätteeksi, asukkaat vilkuttivat ja kyselivät milloin tullaan taas käymään ja tullaanhan pian. Koko kotimatkan meitä kaikkia hymyilytti.

On ilo olla avuksi.